Pioppin residenssissä

Näkymä residenssin parvekkeelta. Meri on ihan vieressä.

Saavuin maanantaina Pioppiin, Cilenton alueelle. Täällä sijaitsee Etelä-Savon taidetoimikunnan taiteilijaresidenssi. "Taiteilijaresidenssiin voivat hakea Etelä-Savon alueella asuvat taiteilijat ja taidealalla toimivat henkilöt. Residenssi sijaitsee Pioppin kylän keskustassa, kolmannessa kerroksessa ja se on tarkoitettu pitempiaikaiseen taiteelliseen työskentelyyn. Residenssi on käytössä syyskuun alusta toukokuun loppuun." Syy miksi olen täällä on se, että ehkä jatkossa tulee olemaan jonkinlaista yhteistyötä Pioppin ja Materan taiteilijaresidenssien välillä.

Pioppista löytyy myös toinen suomalainen taiteilijaresidenssi, Casa Karvonen. Casa Karvonen on maksullinen residenssi. "Taloa vuokrataan taiteilijoille, kirjailijoille, tutkijoille, kääntäjille, toimittajille ja muille kulttuurin ja tieteen alalla toimiville perheineen vähintään 2 viikon jaksoissa työskentelyä ja virkistystä varten. Tilat vuokrataan kerralla vain yhdelle 6+1 hengen ryhmälle. Kesäaikana etusijalla ovat perheet, joissa on kouluikäisiä lapsia. Vuokrat ovat vuonna 2013: 1.200 euroa/2 viikkoa ja 1.900 euroa/4 viikkoa." Valitettavasti minulla ei matkani aikana ollut mahdollisuutta tutustua rakennukseen.


Pioppi kuvattuna viereiseltä kukkulalta.

Materasta Pioppiin pääsee joko omalla autolla (noin 250km) tai seuraavasti: bussilla Potenzaan (puolitoista tuntia), sieltä junalla Salernoon (tunti ja kolme varttia), josta junalla Vallo Della Lucania-Castelnuovo-asemalle (kolme varttia). Asemalta yhteyshenkilö hakee residenssiin, koska matkaa lähimmältä asemalta on vielä kymmenisen kilometriä. Matkustin Pioppiin julkisilla yhteyksillä (puolet halvempaa kuin Suomessa) ja matka meni mukavasti. Junarata oli rakennettu ylängöille sekä vuoristoon, joten näkymät olivat vaihtelevat, kumpuilevat ja hienot. Matka-ajan käytin myös italian opiskelemiseen matkasanakirjasta (olin siis aloittanut puolitoista viikkoa sitten), koska tiesin, ettei Pioppissa juuri kukaan puhu englantia. Olin oikeassa. Onneksi italia on helpompaa ja nopeampaa oppia kuin esimerkiksi venäjää, jota viimeksi opiskelin, pari vuotta sitten. Italiassa on jonkin verran samoja sanoja kuin suomessa, vaikkakin niillä on eri merkitys (esim. nero = musta).



Hellepäivä syyskuun lopussa. Ranta on tyhjä.

Pioppi on 300 asukkaan (!) pieni kylä meren rannalla, käytännössä yhden tien varressa. Varsinkin nyt, turistikauden päätyttyä, elämänmeno oli rauhallista, esimerkiksi ravintolat olivat aika huonosti auki. Jos etsii työskentelyrauhaa, niin Pioppi on siihen erinomainen. Itse tein useita kävelylenkkejä. Lämpötila oli päivisin lähes koko ajan kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen asteen välissä, mutta noin kilometrin pituinen ranta (enimmäkseen noin nyrkin kokoista kiveä) oli käytännössä tyhjä.

Pioppissa minulle mieleenpainuvinta oli mennä viimeisenä päivänäni syrjäiselle, lohkareiselle rannalle, olla siellä yksin, kuunnella merta ja antaa ajatuksen viedä.

Tuomo

Viikonloppu materalaisittain

Viikonloppuna tapahtui monenlaista. Ensinnäkin oli kaksipäiväiset Casa Neturalin avajaiset. Arkkitehti Andrea Paoletti on tehnyt kodistaan sosiaalisen kohtaamispaikan ihmisille, ideoille ja yhteistyölle. Neturalissa kohtaavat paikallisten ja muualta tulleiden ihmisten taidot ja tarinat. Siellä voi suunnitella eri alojen ihmisten kanssa yhteistyöprojekteja. "Be SOCIAL. Be COLLABORATIVE. Be NETURAL." Paikka myös majoittaa kaksi ihmistä kuukaudessa, viikoksi. Casa Netural löytyy Duomo-katedraalin viereiseltä sisäpihalta.

Lisäksi oli käynnissä Radio3-kanavan järjestämä korkeatasoinen Materadio-festivaali 21.-23.9.2012. Festivaalin ohjelmistossa oli enimmäkseen musiikkiesityksiä, mutta myös keskustelutilaisuuksia sekä näytelmiä. Sekä lyömäsoitinyhtye Tetraktiksen että laulaja Teresa Salgueiron (upea ääni) esitykset olivat huikeita. Tässä linkkejä videoihin: Tetraktis ja Teresa Salgueiro. Materadion tilaisuuksia oli muun muassa Casa Cava -kulttuuritalossa, joka on ihan residenssin vieressä, sekä Piazzetta San Pietro Barisanolla, jonne näkee residenssin terassilta (pystyi aloittamaan päivän ulkoilmakonsertin tahtiin). Esitykset myös taltioitiin nettiin ja radioon. Festivaali levittäytyi myös parille muulle paikkakunnalle. Tilaisuuksiin oli vapaa pääsy.

Viikonloppuisin on muutenkin vilinää. Lauantai-iltaisin perheet lapsineen ja ystäväporukat lähtevät kävelemään kaduille ja kohtaamaan tuttuja. Erityisesti Via del Corso on täynnä ihmisiä. Viikko sitten tungosta lisäsivät Piazza Vittorio Venetolle pystytetyt myyntikojut.

Päivisin lämpötila nousi hellelukemiin.

Tuomo

Näkemisestä

Aika menee täällä nopeasti. Mutta yhdessäkin päivässä ehtii nähdä monenlaista. Olen muun muassa seurannut materalaisen Sipario-teatteriryhmän harjoituksia. Kyseessä oli Alessandro Manzonin kirjoittama näytelmä I promessi sposi (Kihlautuneet). Manzoni oli 1785 syntynyt kirjailija, joka kirjoitti näytelmän vanhalla materalaisella murteella. Ja näytelmä siis esitetään vanhalla murteella. Näytelmä ei ollut minulle ennestään tuttu. Tietenkään en ymmärtänyt näytelmästä kuin sen, mitä minulle kerrottiin, mutta kovasti näyttelijöillä oli kehonkieli käytössä.

Sää on ollut, syyskuun puolessa välissä, hyvä. Ei ole ollut kovia helteitä, mutta mukavan lämmintä. Vain saapumispäivänäni hieman satoi, muuten on ollut joka päivä aurinkoista.

Iltaisin on hienon näköistä, kun lyhdyt valaisevat Sassin alueen. Näköalapaikkoja on lukuisia.

Mukaan kannattaa ottaa omia suosikkeja klassisen musiikin klassikoista (ja esimerkiksi kannettava tietokone, josta musiikkia voi kuunnella). Kuuntelin Mozartin Requiemia tässä jylhässä maisemassa. Ihoni meni kananlihalle. Olin melkein näkevinäni tapahtumia vuosisatojen takaa. Suljettuani silmät, minä näin.

Matkalukemiseksi otin sattumalta, sen enempää miettimättä, José Saramagon Kertomus sokeudesta -romaanin. Ensinnäkin kirja on kirjana upea, mutta samalla tarina on jännä vastakohta tälle visuaalisuudelle. Menettäisi paljon, jos olisi täällä sokea.

Tuomo

Materaan!

Tällä blogisivustolla esitellään Oulun läänin taidetoimikunnan Materan taiteilijaresidenssiä. Minä, kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen, olen tämän blogin ensimmäinen kirjoittaja. Blogista löytyy sekä faktaa että tunnelmakuvaa. Sivut tulevat täydentymään. Tarkoituksena on myös, että residenssiin tulevat taiteilijat kirjoittaisivat tänne jotakin.

Lensin Oulusta Riikan kautta Bariin (tämä yhteys on ollut kahtena vuotena AirBalticilla kesäkuukausina, toukokuun alusta syyskuun loppuun). Lentokentän nimi on Bari-Palese Airport. Lentokentältä matkustin bussilla Materaan. Materan bussiapysäkillä (varsinaista linja-autoasemaa ei ole) minua olivat vastassa yhteistyökumppanimme Vito Clemente, Giovanna Vizziello sekä Stefania Taratufolo.  He esittelivät minulle residenssin. Sanalla sanoen, se oli upea. Myös ensivaikutelma kaupungista oli ennenkokematon.



Ensimmäinen ilta Materassa. Taustalla Matera di Sassi -aluetta. Kuva on otettu Duomo-katedraalin pihalta.

Giovanna ja Stefania veivät minut heti ensimmäisenä iltana kuuntelemaan kirjaesittelyä Palazzo Gattinin hienoon koristeelliseen saliin, joka oli täynnä kuulijoita. Kyseessä oli Rosario Sorrentinon (ja Cinzia Tanin, joka ei ollut paikalla) kirjoittama Panico! Tietysti esittely oli italiaksi. Ja tietysti kirjailija oli aivoihin perehtynyt lääkäri, joten hän käytti erikoissanastoa. Minä olin aloittanut italian opiskelun Oulun lentokentällä matkasanakirjan avulla, joten esittelyn ymmärtäminen oli hieman haasteellista. Mutta ymmärsin sen verran, että kirjailija kertoi siitä, miksi pelkäämme käärmeitä. Se johtuu evoluutiosta. Ensimmäiset ihmiset pakenivat käärmeitä puihin ja yhä me alitajuisesti muistamme sen. Ja että eri osilla aivoissa on eri äänet, siis järjen ääni on erilainen kuin vaiston. Stefanian tulkkaus saattoi auttaa.

Jokainen kaupunki on omaleimainen, mutta Materan kaltaista muualta löydy. Ilmeisesti Materan lisäksi vain Jordanian Petra on kivikaupunki. Oikeastaan koko Sassin alue (vanha kaupunki) on kaiverrettu kiveen. Kaduilla kävellessä tuntui kuin kävelisi kaupungin kokoisessa ulkoilmamuseossa.

Varsinkin arkkitehdeille ja visuaalisen alan taiteilijoille on loputtomasti nähtävää, mutta varmasti kaikkien alojen taiteilijat saavat ammennettua maisemasta uutta.

Oletteko nähneet Robert Zemeckiksen ohjaaman Ensimmäinen yhteys -elokuvan (Contact, 1997)? Suosikkikohtaukseni elokuvassa on se, kun Jodie Fosterin esittämä henkilö kulkee madonreiän läpi ja perillä hän yrittää kuvailla tuntemuksiaan ja näkemäänsä. ”No - no words. No words to describe it. Poetry! They should've sent a poet. So beautiful. So beautiful... I had no idea.”