keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Materaan!

Tällä blogisivustolla esitellään Oulun läänin taidetoimikunnan Materan taiteilijaresidenssiä. Minä, kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen, olen tämän blogin ensimmäinen kirjoittaja. Blogista löytyy sekä faktaa että tunnelmakuvaa. Sivut tulevat täydentymään. Tarkoituksena on myös, että residenssiin tulevat taiteilijat kirjoittaisivat tänne jotakin.

Lensin Oulusta Riikan kautta Bariin (tämä yhteys on ollut kahtena vuotena AirBalticilla kesäkuukausina, toukokuun alusta syyskuun loppuun). Lentokentän nimi on Bari-Palese Airport. Lentokentältä matkustin bussilla Materaan. Materan bussiapysäkillä (varsinaista linja-autoasemaa ei ole) minua olivat vastassa yhteistyökumppanimme Vito Clemente, Giovanna Vizziello sekä Stefania Taratufolo.  He esittelivät minulle residenssin. Sanalla sanoen, se oli upea. Myös ensivaikutelma kaupungista oli ennenkokematon.


Ensimmäinen ilta Materassa. Taustalla Matera di Sassi -aluetta. Kuva on otettu Duomo-katedraalin pihalta.
Giovanna ja Stefania veivät minut heti ensimmäisenä iltana kuuntelemaan kirjaesittelyä Palazzo Gattinin hienoon koristeelliseen saliin, joka oli täynnä kuulijoita. Kyseessä oli Rosario Sorrentinon (ja Cinzia Tanin, joka ei ollut paikalla) kirjoittama Panico! Tietysti esittely oli italiaksi. Ja tietysti kirjailija oli aivoihin perehtynyt lääkäri, joten hän käytti erikoissanastoa. Minä olin aloittanut italian opiskelun Oulun lentokentällä matkasanakirjan avulla, joten esittelyn ymmärtäminen oli hieman haasteellista. Mutta ymmärsin sen verran, että kirjailija kertoi siitä, miksi pelkäämme käärmeitä. Se johtuu evoluutiosta. Ensimmäiset ihmiset pakenivat käärmeitä puihin ja yhä me alitajuisesti muistamme sen. Ja että eri osilla aivoissa on eri äänet, siis järjen ääni on erilainen kuin vaiston. Stefanian tulkkaus saattoi auttaa.

Jokainen kaupunki on omaleimainen, mutta Materan kaltaista muualta löydy. Ilmeisesti Materan lisäksi vain Jordanian Petra on kivikaupunki. Oikeastaan koko Sassin alue (vanha kaupunki) on kaiverrettu kiveen. Kaduilla kävellessä tuntui kuin kävelisi kaupungin kokoisessa ulkoilmamuseossa.
Varsinkin arkkitehdeille ja visuaalisen alan taiteilijoille on loputtomasti nähtävää, mutta varmasti kaikkien alojen taiteilijat saavat ammennettua maisemasta uutta.

Oletteko nähneet Robert Zemeckiksen ohjaaman Ensimmäinen yhteys -elokuvan (Contact, 1997)? Suosikkikohtaukseni elokuvassa on se, kun Jodie Fosterin esittämä henkilö kulkee madonreiän läpi ja perillä hän yrittää kuvailla tuntemuksiaan ja näkemäänsä. ”No - no words. No words to describe it. Poetry! They should've sent a poet. So beautiful. So beautiful... I had no idea.”

1 kommentti:

  1. Kuulostaapa mahtavalta. Tuskin maltan odottaa joulukuuta! Maalailit aikamoiset visuaaliset mielikuvat :)
    Nautinnollista oloa sinulle. Kyselen myöhemmin työhuoneasioista...

    -Anja Kurikka, kuvataiteilija

    VastaaPoista