Kiveä, ihmisiä, elämistä ja kuolemista

On aika kirjoittaa myös omalta osaltani kirjoitus tänne Materan residenssin blogiin.

Olen jo Suomessa, koska jouduimme Mikon kanssa lähtemään äkkilähdöllä neljä päivää etuajassa, koska isäni Suomessa oli tullut hyvin huonoon kuntoon. Tällä hetkellä hän kiikkuu elämän ja sen päättymisen rajalla, mutta sitä ei voi tietää, mihin hän nyt kallistuu. Mutta se on elämä näin..
Niin.
Katson nyt Materaa ja meidän kolmiviikkoistamme täältä kotoa käsin. Jo monen uuden portin läpi.

Matera oli minulle ihana, haastava, kamala ja huikea paikka. Vaikutun aina ympäristöistä, joissa työskentelen ja niin myös Materasta. Olen mereneläjä ja metsänkulkija ja asun kotomaassa lähellä näitä elementtejä. Kivikaupunkiin, jossa Materan Sassi ja residenssimme sijaitsi, totuttelu vaati minulta hyvin paljon. Se muutos vihreän keskeltä kuumaan luolaan, oli minulle kova. Mutta koitin suhtautua asiaan tutkivalla otteella. Tästä muodostui kepeästi elämän ja kuoleman välisen suhteen tutkiminen milloin missäkin. (mikä on sinänsä jännä, että samaan aikaan isäni taisteli samasta aiheesta kotimaassa oman elämänsä kanssa, josta sain tiedon vasta viimeisinä päivinä, mutta näinhän me ihmiset kietoudumme toisiimme lähellä ja kaukana). Mutta se oli hyvä aihe tutkia, koska se on läsnä tuossa historiaa huokuvassa kaupungissa, sen kivissä, museoissa, kirkoissa, kaikkialla.

Helle koetteli myös meitä (päivisin n.50 astetta), joten heinä-elokuulla residenssiin tulevien kannattaa ottaa tämä huomioon. Ulkona on mahdotonta olla päiväaikaan, joten se hoidettiin aamuvarhain viiden kuuden aikaan ja sitten illalla. Residenssirakennus kuumui myös aikalailla, joten nestetasapainosta huolehtiminen tuli ihan todelliseksi huoleksi ja se piti ottaa vakavasti. Mutta kaikesta huolimatta selvittiin hyvin. Jokainen päivä antoi haastekohtansa, mutta myös valtavasti ihania ja merkittäviä asioita, kokemisia ja kohtaamisia.

Työskentely lähti heti alusta pitäen käyntiin ja sain paljon tehtyä, niin maalaamalla, piirtämällä kuin kirjoittamallakin. Jotain osallistavaan teatteriin liittyvääkin virisi loppumetreillä. Saa nähdä.. Ja ihme kyllä lämpö ei tuuperruttanut kuin muutamaksi päiväksi työskentelyn osalta. Ja helpotusta toi myös reissut merelle Metapontoon. Helppo mennä bussilla. Pyytäkää menopaluu lippu Metaponto Lidoon, 12.30 lähtö ja 17.10 takas samalta pysäkiltä. Materan lähtöpysäkin neuvoo nainen lipputoimistossa, joka on aseman lähellä kioskin takana. Kysykää neuvoa, jos ei löydy. Menkää ihmeessä, mutta varokaa myös meduusoja!

Omasta blogistani löytää tarkemmin residenssiajalta otteita (voimarianne.blogspot.fi). Aluksi työstin kiviahdistustani ja sitä, että otti aikaa sopeutua suuriin kaikuviin holveihin ja luoliin, joista rakennus koostuu. Kirjoitin ja kuvitin siitä aika paljon.

Olen aika pehmeä ihminen ja kivi, se on kovaa. No. Lopulta päätin ottaa käyttöön värit ja lisätä kivikaupungin väreihin, jotka ovat minulle ominta omaa. Ja jo helpotti.

 

 

Sain värityöskentelyyn inspiraation Sax-cafesta, joka on residenssiltä alapuolella tien varressa. Ihana paikka. Majataloa pitää Aldo ja Rosa. He ovat kerrassaan hurmaava vanha pariskunta ja ilahtuvat kovasti suomalaistaiteilijoiden läsnäolosta. Kävimme Mikon kanssa piirtämässä/maalamassa siellä heille kuvat vieraskirjoihin. Heillä oli siellä erään saksalaisen taiteilijan töitä kansioissa ja muovitaskuissa. Originaaleja akvarelleja ja paljon piirroksia Materasta. Akvarellit oli minusta upeita ja Matera hehkui niissä väreissä. Niin minäkin päätin lisätä vettä myllyyn ja lutrata oikein kunnolla akvarellieni kanssa. Sain myös samaan aikaan uuden kipinän maaemoteemasta, johon lisäsin Materan maisemia mukaan. Galleristi Rizzi kertoi kun näytin hänelle yhden työni, että Materan nimikinhän tulee sanoista Mi Terra/ minun maa ja että se liittyy äitimaahan. Taas kerran, mielenkiintoista! Innolla odotan, että saan kotipuolessa lapset ja itseni taas kouluihin ja opiskeluun kiinni, niin pääsen jatkamaan myös Materassa aloitettuja töitä.

Minulle Materan voima näyttäytyi sen ihmisissä. Toki kulttuurihistoriallinen anti on huikeaa ja kunnioitettavaa, sitä ei mitenkään voi vähätellä. Mutta silti minun voimani, iloni ja riemuni tuli Materan ihmisistä (ja heidän istuttamistaan kukista ja puista).

 Ihmisvoimasta kirjoitin myös residenssin vieraskirjaan. Tässä joitain suosikkejani:

Aldon ja Rosan Sax-cafesta jo mainitsin. Mutta unohdin kertoa, että heiltä saa aamukahdeksalta maailman parhaimman lämpimän croisantin ja isoimman cappucinon. Käykää heitä tervehtimässä. He puhuvat vain italiaa, mutta ymmärrys löytyy noista lämpimistä sydämistä aivan takuulla. Näin me koimme.

Torilla on valkohapsinen papukauppias. Hän pystyy kiertämään viiksensä kolme kertaa korvan ympäri. Hän puhui vain italiaa. Mutta jo vartin juttelun jälkeen tiesimme hänen maailmanmatkaajataustansa ja hän oli kertonut meille linssimuhennosreseptinsä ja antanut poikansa puhelinnumeron (syystä, josta emme olleet ihan varma, mutta jostain hyvästä se oli). Ihan mainio kohtaaminen.

Galleristi Donato Rizzi ja hänen perheensä. He auttoivat meitä valtavasti ja saimme heistä uusia ystäviä. Pidimme heidän galleriassaan näyttelymme ja upeat avajaisjuhlat. Ja vietimme muutenkin paljon ihania jutteluhetkiä. Donaton kanssa sain puhua myös ranskaa, joka ilahdutti minua paljon.

Materan mummut ja papat esim. kirkkokonsertissa. Ei yhteistä kieltä. Eipäs kun hitusen englantia viinilasin myötä puhuva mies. Heidän ilonsa ulkomaalaisista taiteilijoista oli kerrassaan hämmentävän ilahduttava. Eli kannattaa mennä konsertteihin ja kaikkeen mukaan, jos kaipaa ihmisiä ja iloa ja kohtaamisia. Materassa on joka ilta jossain joku ulkoilmakeikka, konsertti tms. Niihin törmää kaikkialla ja esitysten anti ensinnäkin on mahtavaa, mutta myös ihmiset, joita siellä kohtaa. Suosittelen.


Ja vielä oli paljon ihania kohtaamisia. Koskaan ei tiennyt lähtiessään ulos, minne päätyi (koska kivikujilla kannattaa tosiaan varautua aina pikkuisen eksymään) ja ketä kohtasi, mutta aina se oli jotain positiivista.


Lempipaikkani piirtää residenssin ulkopuolella oli  kahvila Gahvé. Siellä pääsin hyvin kosketuksiin itseni kanssa, koska hiljennyin täysin ja sen ihmiset antoivat ihanan työstörauhan ja siellä ei ollut kivisiä seiniä ympärillä. Gahvé on ihan residenssin lähellä ja yliopiston vieressä. Sinne tuulee mukavasti ja valkoiset katokset hellivät auringolta.

 

 

Materaan kaipaan vielä varmasti usein ja paljon tuli tuliaisina muisteltavaa ja töitä, osa valmiina ja osa kesken. Ja osa vielä syntymättä.

Lämmin kiitos kaikille tästä mahdollisuudesta viettää residenssissä tuo vajaa kolme viikkoa. Ja kiitos Matera ja sen ihmiset. Kiitos meidän mahtava neljän hengen seurueemme, parempaa ei olisi voinut toivoa.

Kiitos.

Marianne Lukkarinen