keskiviikko 9. tammikuuta 2013

HELMEN VIHERHARMAASTA VASTAPOIMITUN KLEMENTIININ TUOKSUUN
Jo ennen Bariin laskeutumista sykähdytti: meri alla oli uskomattoman kaunis, auringon helmenviherharmaaksi värjäämänä. Pikkubussin matkaa kohti paleoliittista aikakautta tahdittivat tuulessa heiluvat palmupuut. Materassa havainto paikallisten aidosta ystävyydestä tuli jo ensimetreillä: perille asti -saattaja ja laukun kantaja löytyi jo ensikysymyksen jälkeen. Residenssitalon sisääntulon puolelta ei vielä voi päätellä, mikä tilaihme taiteilijaa odottaakaan. Palatsista on selvästi kyse - puuttuvat vain kattokruunut, joille kyllä on olemassa valmiiksi ripustuskoukut eteisaulassa. No, sisääntulon kanssa samanaikaisesti saapuva tuoksu assosioituu enemmänkin lapsuuden aikaisiin muistikuviin perunakellariin laskeuduttaessa - toisaalta vertailukohdetta palatsissa (=luolapalatsissa) asumisesta ei ole.
FOSSIILEJA KYLPYHUONEEN KATOSSA, KRUSIFIKSI PALOSAMMUTTIMEN PAIKALLA, KIRKONKELLOJEN KILKATUSTA JA KOTINI ON PALATSI –TUNNELMAA Ensimmäisenä iltana eksyin matkalla kylpyhuoneeseen. Ko huone on yksi residenssin erikoisuuksista: luolakylppärin katosta löytyy niin kasvimuodostelmia kuin fossiileitakin ja jokunen muu luontoon kiinteästi liittyvä asia. Valaistus lisää tunnelmaa.
Remontin jäljiltä pieniä kiinnostavia yksityiskohtia on enemmänkin. Krusifiksi oli jätetty roikkumaan palosammuttimen koukkuun. Myöhemmin sen paikka löytyi ”kappeliksi” ristimästämme läpikulkuhuoneesta – luolastoa sekin. Työhuone ja toinen makuuhuone edustavat kliinisempää arkkitehtuuria, joten ihmettelyä ei siinä sviitissä riitä kovin kauaksi pelkän sisätilan vuoksi. Ikkunaluukkujen avaamisen myötä kuitenkin huomaa asuvansa kuin ajankulun lavasteissa, huh! Tuohon näkymään tuskin koskaan kyllästyy. Kirkonkellojen kutsukilkatus rytmittää mukavasti päivärytmiä.
Katolisessa maassa messussa käynti ja kirkossa pistäytyminen on osa normaalia arkea. Joulukuu oli todella miellyttävä ajankohta ilmaston puolesta. Vain muutamia sadepäiviä, enimmäkseen aurinko paistoi täysillä. Ja mikä valo – se kliseisistä kliseisin mutta niin totta! Tapaninpäivänä Barissa nautittiin 20 lämpöasteesta. Barissa lämpötila on yleensä kuulema muutaman asteen korkeampi, johtuen meren läheisyydestä.
Sitten ruokanautinnoista. Iloa ja värienergiaa tuotti juuri poimittu klementiinisato. Mikä makeus! Ja terttutomaatit! Pelkästään noiden huumassa tuli elettyä kai ensipäivät. Pastaa ei tietystikään pääse pakoon ja parasta oli se, että itse tehdystä ruuasta sai todellisia makunautintoja, johtuen tuoreista raaka-aineista. Ravintolaruuan hintataso oli yllättävän korkea, ruoka-aineet kaupasta tai torilta ostettaessa taas selvästi Suomen hintoja halvempia. Näin ainakin kasvisvoittoisessa ruokavaliossa. Kodikas, leppoisa ja turvallinen olo oli koko ajan Materassa liikkuessa. Barissa puolestaan ei kannata unohtaa ja unelmoida varsinkaan keskuspuiston läpi kulkiessa. Matkustaminen vie aikaa, Italian junathan ovat tuttuja meillä Suomessakin. Bariin junalla mentäessä kulkuneuvoa pitää yleensä vaihtaa joko toiseen junaan tai sitten bussiin, niin kuin tapahtui joulukuussa, jolloin Barin päässä tehtiin ratatöitä.
Materan residenssi tarjoaa oivallisen rauhoittumismahdollisuuden työskentelyyn. Koko ajan läsnä oleva historia pysäyttää ja sallii turhien asioiden unohtamisen. Ihan vieressä olevat vuoret ovat henkeäsalpaavia ja suojelevia. Rotkossa olevan joen veden virtaamisääni unilääkettä. Itse vaikutuin kaiketi eniten vuorten massiivisesta läsnäolosta. Niiden alati muuttuvat värisävyt ja muotojen moninaisuus, toisaalta pelkistyneen karu kauneus vangitsi. Toimivatpa ne myös jonkinlaisena peilinä lakeuden horisontaalisuudelle. Kuvataiteilijana koen, että luonto oli suurin vaikutteita antava. Tosin Musma (Museo della Scultura Contemporanea) on todella kiinnostava museo ja Museo Nazionale d´arte Medievale e Moderna tarjosi hienosti lisävirikettä. Varsinaisia nykytaiteen gallerioita Materassa on vain jokunen, kiinnostavin näyttely eräässä luolastossa ja myös Albanese Artessa (Shinya Sakurai, japanilaistaiteilija), via XX Settembre 25.
Paikallisiin Materassa tutustuu helposti, italian kieli tarttuu pikku hiljaa ja englantia osaavia löytyy riittävästi; sitä paitsi monet haluavat treenata kielitaitoaan. Tosin tarvitsee kylläkin poistua residenssirakennuksesta ja tempautua mukaan elämään. Niin, elämä on läsnä kaduilla ja piazzoilla sydäntalvellakin. Esimerkiksi kotikadun (via S.Piagion) alussa oleva Osteria Malatesta toivottaa vieraankin lämpimästi tervetulleeksi, ihan isännän kädestä. Oikein rento ja kotoisa paikka - me menimme sinne jazzkonserttiin. Samaisen kadun varrelta löytyy erinomainen kasvisravintola Pianeta Verde, ehkä ainoa laatuaan Materassa. Residenssissä on todellakin tilaa ja rauhaa. Niin siellä kuin muuallakin yksin pärjää hyvin mutta oli ilo jakaa kokemuksia toisen taiteilijan kanssa. Olin kolme viikkoa samaan aikaan Arffmanin Annin kanssa ja työskentely- ym. rauha löytyi erittäin hyvin. Iltafilosofioinnit ja yhteiset lounaat tai illalliset muistan hyvin tärkeinä.
Ei ollut helppoa lähteä pois Materasta, jossa taiteellinen työskentely käynnistyi hienosti ja samanlaiseen flow’hin pääseminen ottaa aikansa. Mutta syvälle sieluun on porautunut jotakin ainutlaatuista ja ennen kokemattoman kaunista. Tuntuu kuin Matera olisi tullut jäädäkseen. Olen äärettömän onnellinen kokemastani.

2 kommenttia: